Alkuviikosta vierailin Vantaan Kilterin koululla kieltenopettajille suunnattua fronterkoulutusta (apu)vetämässä. Ajatuksena oli toimia läihnnä teknisenä tukena, kun omat kokemukset opettamisesta ovat muiden oppiaineiden parista. Samalla vierailu toimi pienenä ja tervetulleena muistutuksena siitä, kuinka tärkeää opettajille olisi säännöllisesti joutua poikkeamaan…
a) luokkahuoneestaan
b) oman koulun tuttujen ja turvallisten käytäntöjen & kollegoiden parista
c) oman aineensa aihepiiristä
Vaikka rutiini on hyvä asia ja kokemus tuo varmuutta (yhdessä nämä kaksi ovat edellytyksenä laadukkaalle opetukselle, kun ei tarvitse kuluttaa kapasiteettiaan epäolennaiseen), omien ajatustensa ja tottumustensa urautuneista ympyröistä on hyvä päästä tuulettumaan aina välillä.
Kilterissä oli meneillä kolmipäiväinen aihekokonaisuuksien ”jakso”, jossa oppilaat luokkatasoittain puuhasivat kukin omien projektiensa parissa. Kuulemma kiireiset ja sählingintäytteiset, mutta antoisat 3 päivää. Välittömästi alkoi tehdä mieli saada omalle koululle jotain vastaavaa toimintaa.
Se varsinainen koulutus puolestaan pelkästään vahvisti niitä edellisessä postauksessa esille tuomiani käsityksiä yhteistyön merkityksestä opetuksen kehittämisessä. Osanotto oli niukahkoa, mutta paikalle löytäneiden kanssa keskustelu sujui rennosti ja – näin väittäisin – innostuneestikin. Selvästi eri aineiden opettajat voivat hyödyntää toistensa kokemuksia ja ideoita. Myös saman aineen opettajien välinen keskustelu osoittautui taas kerran hyödylliseksi. Jos joku kertoi miettineensä jotain opetusmenetelmää, joku toinen oli jo kokeillut sitä ja kykeni tarjoamaan hyödyllisiä vinkkejä siitä, mitä kannatta tehdä ja mitä ei.
Mutta miksi se omien ideoiden ja materiaalien jakaminen toisten kanssa tuntuu olevan niin monelle niin vaikeaa? Kierrättämisestä kieltäytyminen on kuin periaatteesta ampuisi itseään jalkaan: turhaa, tyhmää ja toimintaa hankaloittavaa. Selvästi pitäisi kehittää uutta toimintakulttuuria koulujen sisälle ja niiden välille. Teknologia tarjoaisi paljonkin mahdollisuuksia yhteistyön toteuttamiseen jo nyt. Opettajan työtä pitäisi samalla organisoida uudelleen niin, ettei kaikki aika kuluisi oppituntien ja oppilasasioiden parissa. Tarvitaan palkallista työaikaa verkostoitumiseen ja uuden oppimiseen. Koulutusten olisi myös tärkeää olla vapaamuotoista yhdessä tekemistä ja ideoiden vaihtoa muodollisen luennoimisen sijaan.
Jätä kommentti